perjantai 23. lokakuuta 2015

Äärirajoilla...

Niinpä niin. XL-kokoisen ihmisen vaatteiden oston ihanuus. Milloin pukee itsensä liian suureen telttaan ja siten saa näyttämään itsensä vielä suuremmalta ja muodottomammalta möhkäleeltä? Missä sitten menee toinen raja, ettei nyt näyttäisi siltä, että on survonut itsensä kaksi numeroa liian pieneen makkarankuoreen?

No, mä nyt tällä kertaa tein jälkimmäisen. Tosin koot nyt tuntuu muutenkin olevan ihan mitä sattuu, siksi nettishoppailu ei ole mun juttu ollenkaan. Lähdin ostamaan värikkäitä sukkiksia. Yleensä ostan sukkahousuni Lindexiltä tai Nansolta (Vogue) ja ihan kivasti molemmista on löytynyt tosi värikkäitäkin sukkahousuja. Paitsi tänä syksynä. Joten sukkahousuja ei nyt löytynyt, mutta iskin silmäni yhteen alerekin ihanuuteen. Jätin hameen ensin rekkiin, koska ainoa yksilö oli kokoa M ja mun takapuoleni ja mahani on kokoa XL tai jopa XXL. Sovittelin paria muuta hametta, mutta tää söpöliini kummitteli mielessä ja pakkohan se oli sovittaa. Yllätyksekseni se jopa mahtui päälle aivan sujuvasti. Noh, nyt sitten ollaan kyllä siinä rajoilla, että onko tuo liian pieni käytettäväksi. Samoin ollaan mun makuuni hyvin siinä rajoilla, että onko tuo liian lyhyt käytettäväksi sukkahousujen kanssa (leggingsien kanssa mun raja menee jokusen sentin ylempänä). Joka tapauksessa päätin nyt, että toi saa luvan olla aivan soveltuva hame. Jos se olisi vähemmän ihana, se ehkä olisi liian lyhyt...

Muut asusteet löytyi kaapista jo valmiiksi. Ihan ei ole kaikki siniset samaa sävyä, mutta olkoot. Toi vaan oli niin ihana, huikeaan yhdeksän euron hintaan en vaan voinut jättää sitä kauppaan. Mä muuten luulin, että en tykkää oranssista enkä sinisestä, mutta yllättäen vaan löytyi kaikki tarvittava jo kaapista.



4 kommenttia:

  1. Sulla on hyvän muotoinen peppu, sen voi kääriäkin tiukkaan trikooseen :) Mun mielestäni pituus on hyvä juuri sukkahousujen kanssa. Legginsien kanssa olisit trikoota koko nainen, sukkikset on paremmat tähän. Muutenkin hame on kiva ja kokonaisuus hyvä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :-) Mäkin toisaalta tykkään enempi sukkiksista, etenkin kun niitä on jos jonkunvärisiä, mutta jotenkin sitten vaan paksuissa trikooleggingseissä on "turvallisempi" olo, jos hameen helma on kovin lyhyt. Mun mittapuun mukaan kovin lyhyt, siis. Mut onhan se ainakin mun ajatusmaailmassa niin, että trikooleggingsit on vielä rennommat ja kuin sukkikset, eli ehkä ihan hyvä näin kuitenkin. :-)

    VastaaPoista
  3. Ihana toi trikootakki! Mistä se on löytynyt?

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tuo on Seppälän Great Girls-mallistoa, mutta jo muutaman vuoden takaa.

    VastaaPoista