torstai 5. marraskuuta 2015

Vaihtelua yläosilla

Puin tänään päälle luottovaatteitani: tummansiniset Part Twon housut ja marjapuuronpunaisen COSin paidan. Kotona heitin paidan päälle hieman kimaltelevan boleron, mutta kirpeänä aamuna duffelitakin ja boleron väliin piti saada myös yksi kerros villaa.

paita COS
housut Part Two
kengät Thierry 21

Testailin luottoasuani erilaisten yläosien ja kenkien kanssa. Voin pukeutua töissä juuri niin rennosti kuin haluan, mutta yleensä se on suurin piirtein tätä rentousluokkaa – ei farkkuja, mutta ei jakkupukuakaan. Joskus tulee nopeasti lähtö asiakastapaamiseen ja silloin on laitettava astetta virallisempaa päälle. Tämän takia minulla on aina jakku työpaikalla odottamassa äkkilähtöä, vaikken jakussa erityisen hyvin viihdykään vaan pidän itseäni enemmän neuletakki-ihmisenä. Olen todella huono käyttämään huiveja tai kovin näyttäviä koruja, mutta asu ei saa olla tylsä ilman niitäkään. Säilytän työpisteelläni muutamia sisäkenkiä, enkä koskaan talvisin pidä sisällä jalassa ulkokenkiä.

Aloitan Part Twon housuista, joita suorastaan rakastan. Ne ovat laadukkaat ja mukavat. Hankin ne loppukesällä Helsingin yhdestä parhaasta vaatekaupasta, Companysilta ja luulen, että menen pian ostamaan yhdet tummansiniset kaiken varalle varastoon sekä mustat vaihtoehdoiksi. Olen pessyt housuja syksyn aikana melkein viikoittain, eikä kangas ole mennyt vielä miksikään. Ja kuten sanoin, housut ovat todella mukavat. Itse asiassa istun parhaillaan risti-istunnassa työtuolillani. Kangas on paksua stretchtrikoota, mistä ei ehkä tulisi mieleen asiakastapaamiskelpoiset housut. Mutta kyllä vain, voisin ottaa vieraita vastaan nämä jalassa vaikka heti.

Paita on COSilta. Pidän sen väristä ja leikkauksesta. Kun kerran löysin sopivan paidan, ostin sen myös tummansinisenä, joka on tällä hetkellä vaatekaappini dominoiva väri. Paita on sen verran pitkä ja leveähelmainen, että se vaatii alaosaksi melko kapeat housut. Hameen kanssa en sitä yhdistäisi, ja jos yhdistäisin, pitäisi hameen olla kapea kynähame. Paidassa parasta on se, että se sopii todella monenlaisen yläosan kaveriksi. Toimistossamme alkaa olla melko vilpoista, joten ilman pitkähihaista ei tällä paidalla enää tarkene.

Ensimmäinen yläosakaveri on Esprit’n vaaleanpunainen bolero. Toimii mielestäni ihan mukavasti, mutta parhaimmillaan bolero on pikkumustan kanssa.


bolero Esprit
kengät Hego’s

Toinen yläosakaverivaihtoehto on Repeatin viininpunainen kasmirvillatakki, jossa tunnen oloni hyvin kotoisaksi. Takki lämmittää kylmimpinäkin talvipäivinä. Sijoitin siihen viime talvena ja materiaali on pysynyt suhteellisen hyvänä liian välinpitämättömistä hoitotavoistani huolimatta.
neuletakki Repeat
kengät Thierry 21

Viimeisenä sitten se jakku, Soaked in Luxury ja Companysilta hankittu tämäkin. Heti tulee astetta pätevämpi fiilis, varsinkin kun jalkaan vetäisee korkkarit ballerinojen tilalle (poseeratessa unohtui näyttää kengän sivuprofiili, jätetään se ensi kertaan). Jakun väri on vielä kesäisen raikas luonnonvalkoinen ja olisi kenties jo aika tuoda kotoa tummansininen talvivuoroon. Toisaalta valkoinen piristää jos asu on muuten kovin tumma, kuten minulla yleensä on.
jakku Soaked in Luxury
kengät Zara

6 kommenttia:

  1. Oletpa kaunis! Nuo housut kuulostavat (ja näyttävät) täydellisiltä, joten osaatko sanoa tarkemmin mikä malli on kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)
      Housujen lapussa lukee "Style: Mighty 110" eli löytyisiköhän sillä tiedolla jotain.

      Poista
  2. Housut tosiaan nayttaa ja kuulostaa mahtavilta. Muutenkin kiva postaus kaikin puolin. T. nimim. hakusessa taydelliset tyohousut

    VastaaPoista
  3. Ihanat mustat ballerinat :)
    -Judy-

    VastaaPoista
  4. Kivasti tosiaan saa vaihtelua eri jakuilla ja neuleilla!

    VastaaPoista