torstai 19. marraskuuta 2015

Talvinen jakkupuku

Löysin tässä yksi päivä yhden villasekoitehameen etsiessäni ihan jotain muuta. Siinä se olla nökötti henkarissa parin muun hameen kanssa. Sen hetkiseen asuun hame ei soveltunut, mutta jäi muhimaan mieleen. Muistin, että se hame oli osa pukua, ja jakkuosa löytyikin helposti. Hah, ja molemmat mahtuivat päällekin, vaikka käytin niitä viimeksi noin 10 kiloa kevyempänä.

Kangas on villasekoitetta ja on kyllä lämmin. Päivällä toimistolla teki mieli ottaa jakku pois, mutta minulla oli vain musta suuri-kaula-aukkoinen trikoopaita alla ja hameen vyötärö ei osunut kovin mairittelevaan kohtaan vyötärölläni. Joten kestin lämmön kuin nainen :)

Tämän jakun vyö itseasiassa oli tuossa kaksi tyyliä, sama mekko -postauksessa. 

Jakun yläosan kanssa jouduin hieman miettimään. Takki on kiinni ainoastaan tuolla napilla (ja yhdellä piilonepparilla vyötäröllä myöskin). Minulla oli t-paita jakun alla, joten ei olisi haitannut, vaikka takin kaula-aukko olisikin ollut suurempi, mutta tuntui haastavalta saada kaulus pysymään valitulla tavalla. Joten hakaneula apuun! Kiinnitin päällä olevan kauluksen alta kankaat yhteen ja sehän toimi ihan hyvin. Riisuessa vaan piti muistaa ottaa hakauneula pois ensin..

Kaulaan virittelin sydänkorun. Ketju on oikeasti niin pitkä, että sydän tulee melkein navan kohdalle asti, mutta sain tuunattua ketjun hieman lyhyemmäksi niin, että ylimääräinen ketju jäi lenkiksi niskaan jakun alle piiloon.



Jalkaan laitoin mustat saappaat - olisi sisällä pitänyt vaihtaa avokkaat, mutta en missään kohtaa tätä saanut aikaiseksi. Nyt näyttää kovin pökkelöltä, kun ei jää "ilmaa" saappaiden varsien ja hameen haluan väliin. 



Oletko sinä löytänyt vanhoja aarteita kaapista?


Jakku ja hame: HM
Kengät: Ecco
Koru: Snö of Sweden

2 kommenttia:

  1. Todella kaunis jakkupuku ja koru sopii siihen nätisti! Tykkään!!

    Mulla on kyllä kaapissa myös vanhoja vaatteita mutta ei ne siellä piilossa ole. Käyn kaapit kahdesti vuodessa perusteellisesti läpi ja samalla lajittelen kierrätyspussiin vaatteet, joita en käyttänyt koko edeltäneenä kautena. Ja kun laitan tulevan kauden vaatteet kaappiin olen myös kriittinen sen suhteen, haluanko pukeutua niihin vai oisko parempi laittaa kiertoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä tapa tuo, että laittaa kiertoon käyttämättömät vaatteet. Tosin mulla tulee välillä kausia, kun tykkään käyttää tiettyjä vaatteita ja sitten taas kausia, kun en tykkää. Eli sykli voi olla parikin vuotta ;) Tämän jakkupuvun osalta sykli oli varmaan 8 vuotta :)

      Poista