maanantai 23. marraskuuta 2015

Päivän asu pehmeästi vyötäröä mukaillen

Yksi suosikkityyleistäni perustuu vyötäröltä istuvan puolihameen ja löysähkön paidan yhdistelmään. Tällaiselle päärynävartaloiselle, jolle tahtoo kertyä pikkuisen wurstia alavatsaan, on ehdottoman tärkeää, että vyötärö on aina oikealla paikallaan, eli siinä kaikkein kapeimmassa kohdassa. Tämä tyyli ei nimittäin toimi laisinkaan, jos hame roikkuu lantiolla tai tulee liian ylös rintojen alle. Erityisesti ensimmäisestä syntyy todella helposti +5 kiloa optista harhaa. Paidan pitää olla löysäHKÖ, eikä liian liian löysä tai leveä, jolloin laskos sotkee vyötärö-lantiolinjan. 

Käytän perustyöpäivinä usein raitapaitoja ja kaapistani löytyykin varmaan vähintään kymmenkunta erilaista raitapaitaa. Suosituimmaksi malliksi on osoittautunut Marimekon Ilma, jota löytyy kaapistani neljässä eri värissä. Kaikki värikkäät raitapaidat yhdistän laivastonsinisen puolihameen kanssa. Mustavalkoinen on kuitenkin poikkeus ja sitä käytän yleensä juuri tämän kuvassa näkyvän täyskellohameen kanssa. Kolmioksi taitettu huivi toimii ikään kuin kauluksena tuoden asuun vähän seilorihenkeä. Yhdistelmä on mielestäni tällaiseen luovan alan toimistotyöhön sopivan rento, mutta kuitenkin harkittu ja siisti. 

Asusta löytyy myös allekirjoittaneelle tyypillinen tavaramerkki, eli jonkinlainen oma kädenjälki. Tällä kertaa se liittyy hameen fiksaamiseen. Hame oli nimittäin alunperin mekko, jonka muokkasin itselleni sopivaksi puolihameeksi.


Hame: French Connection (ostettu kirpparilta ja muokattu mekosta hameeksi)
Paita: Marimekko
Huivi: Tie Rack
Kengät: Marks & Spencer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti