keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Työmatkalle käsimatkatavaroilla

Kun aloitin nykyisessä työssäni roudasin työmatkoille mukanani yleensä tolkuttomia määriä tavaraa, ihan vain varmuuden vuoksi. Kun eihän sitä voi koskaan tietää kippaako punaviinit illallisella syliin tai jos vaikka muuttaa mielensä sen suhteen mitä haluaa pukea päälleen.

Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että helpommalla pääsee kun mukaan pakkaa mahdollisimman niukasti. Kertaakaan ne punaviinit eivät ole kaatuneet rinnuksille, mutta jos kaatuisivatkin niin löytyyhän sitä kauppoja, joista hakea tarvittaessa uutta. Tai sitten kierrätetään jotain toista vaatetta useammassa tilaisuudessa.

Oma pakkauslogiikkani lähtee siitä, että parin yön reissuille lennetään pelkillä käsimatkatavaroilla ja että käsimatkatavaraksi mukaan lähtevän kassin pitää olla sellainen, että se menee penkin alle, jolloin ei niin ole väliksi vaikka koneessa ylälokerot ovat jo ängetty täyteen. Tyypillisesti kassina minulla kulkee joko Lumin tai Marimekon Weekender tai kuten tällä kertaa, mieheni reppu. Reppu ei ehkä ole tyypillisin naisen työmatkavaruste, mutta kipeät hartiat kummasti kannustavat repun käyttöön. Liikun myös paljon työmatkoilla kävellen joten vedettävä matkalaukku ei useinkaan ole toimivin kun miettii miltä Suomessa kadut näyttävät ison osan vuodesta.


Tällä kertaa olen reissussa yhden yön verran eli pakkaaminen on hyvinkin kevyttä. Liputan lämpimästi noiden kuvassakin näkyvien Ikean pakkauspussukoiden puolesta. Turvatarkastuksessa on aika paljon kivempi kaivaa läppäriä, kemppariakamoja ja muita vastaavia kassista ilman ettei tarvitse pelätä, että samalla kiskaisee kassista vaihtoalusvaatteet tiskille. Vaatteet saa myös pakattua kulkemaan siististi noihin pusseihin. Pidemmille reissuille voi myös määritellä eri päivien tai tilaisuuksien vaatteet eri pusseihin. 

Erillistä läppärilaukkua en roudaa mukanani vaan kone saa kulkea kassissa vaatteiden kanssa ja mukana on vain pieni käsilaukku, jossa kulkee rahat, puhelimet (kyllä monikossa) ja avaimet. Ja ilman kirjaahan ei voi reissuun lähteä. E-kirja on ehdottomasti kätevin reissuilla, mutta olen potenut e-kirjaähkyä tämän syksyn ja turvautunut nyt pokkareihin.


Kosmetiikka on syy, jonka suurin osa naisista antaa käsimatkatavaroiden esteeksi, mutta itse pärjään hyvin tuolla litran muovipussila nesteiden osalta. Esim. hiusvahaa siirrän vanhaan kasvovoidenäytepurkkiin, hiuslakka kulkee matkakokoisena, ihonpuhdistukseen käytän pyyhkeitä ja muut peruskäytössä olevat menevät pakkauskooltaan hyvin muovipussiin.

Meikeissä taas turvaudun mahdollisimman paljon mineraalimekkeihin ja shampoona käytän palashampoota, jolloin ne eivät vie tilaa nesteiltä. Eli optimoimalla tuostakin selviää. Toki lyhythiuksisena pääsen kohtalaisen helpolla esim. hiusten osalta.


Ja sitten on tietysti vaatteet. Jakkupukumatkaajalle käsimatkatavarat voivat olla haastavampi, mutta jos työ ei pakota kovin muodolliseen pukeutumiseen niin pärjää hyvin. Vaatteiksi kannattaa pakata mahdollisimman vähän rypistyviä ja myös miettiä asut niin, että eri kokonaisuuksia voi yhdistellä eri tilanteisiin. Neuletakit toimivat työmatkoilla ja no jos nyt rehellisiä ollaan niin minun tapauksessani aina hyvin. Ohut merinovilla on ihana materiaali, koska on se on lämmin, muttei kuitenkaan hiostava ja istuu yleensä hyvin myös päällysvaatteiden alla. Hameet saa yleensä kulkemaan laukussa siistinä rullattuna siistiksi rullaksi ja yläosaan neuleiden rinnalle trikoo istuu siististi. Kauluspaitojen kanssa onneksi voi käyttää hotellin silitysvälineitä. Täysin en itse kuitenkaan minimalismiin kykene. Reissuun ei nimittäin voi lähteä ilman villasukkia ja kunnollisia myyssaushousuja pyjamaksi.

Pitkän työpäivän jälkeen ei nimittäin montaa niin mukavaa asiaa ole kuin se, että voi kiskoa villasukat jalkaan ja katsoa Downton Abbeyta. Ja noissa housuissa on sekin puoli, että jos yöllä tulee palohälytys niin ennemmin tuonne pikkupakkaseen lähtee kunnon housuissa kuin jossain hepeneissä. Samasta syystä muuten nukun aina hotellissa käsilaukku pakattuna sängyn vieressä, jotta saan napattua tarvittaessa tavarat vauhdilla mukaan. Ne öiset palohälytykset kun ovat riittävän inhottavia kohdalle osuessaan ilman ettei tarvitse miettiä onko takapuoli kunnolla peitettynä.

Mikä on sinun pakkausfilosofiasi? Oletko enemmän minimalisti vai kuljetatko mukanasi puolta omaisuutta?

6 kommenttia:

  1. Mahtava idea nuo pussukat, joihin voi pakata valmiiksi päivän asut. Itsekin reissaan aina, jos mahdollista, pelkillä käsimatkatavaroilla. Jopa 5 päivän reissun :) Tosin käsilaukkuna oli hehtaarikokoinen laukku, johon menee läppäri ja paljon muutakin. Lentolaukku on aina ollut pakko tunkea ylälokeroihin, kun tuo käsilaukku on penkin alla. Helpottaa usein, kun on sattunut jatkolennon perumisia, kun matkatavaroita ei saatu jostain syystä välissä takaisin, niin on itse saanut yöksi omat kamansa hotelliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pussukat on tosi näppäriä ja auttaa pitämään tavarat järjestyksessä: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30235115/

      Ottaisin mielelläni vielä kolmannen värin niin saisi vapaa-ajanreissuilla koko perheen kamat värikoodattua :D

      Poista
  2. Komps, komps, mulla toimii hyvin samantapainen pakkaustyyli. Jakkupukuilu ei ole vaikuttanut juurikaan. Yleensä otan mukaani kolmiosaisen jakkupuvun; jakku, mekko ja hame eli sen lisäksi vielä paita ja yleensä menopäivänä pukeudun hame, paitayhdistemään ja pakattavaksi jää vain mekko, joka ei paljoa tilaa vie.
    Lisäksi mulla on aina mukana yhdet vaihtokengät ja muotoilu/suoristusrauta mutta hiuksia mun tuskin tarvitsee pestä, kuivashampoo matkakokoisena riittää.
    Mutta jo kolmen yön reissulle otan pienen check-in matkalaukun..

    Myös minä nukun pakattu käsilaukku vierelläni mutta kylläkin eevanasussa. Laitan kuitenkin nopeasti puettavat housut ja paidan/mekon, kengät ja takin hollille, jotta lähtö onnistuu ripeästi. Alusvaatteet ei siinä tilanteessa ole tärkeitä. Tähän asti on ollut kaksi evakointia. Toinen kesäolosuhteissa (lomakohteessa) ja toinen keskitalvella. Silloin olin tyytyväinen, että pipo ja hanskat löyty taskussa kun jotkut värjöttelivät pyjamassa! Ei tilanteet ole koskaan olleet vakavia mutta on järkevää ajatella evakointitilanteen mahdollisuus, jotta hälytyksen temmatessa unesta tajuaa toimia. Oon ajatellut, että ne housut/mekon ja kengät kerkeen kiskoa jalkoihin ja takin temmata mukaan ja kiskoa päälleni matkalla. Viimeksi kerkesin ihan hyvin myös pukea paidan... Vaikka aina ei mun hotellihuone ole hyvässä järjestyksessä, etenkään usean viikon työmatkoilla, niin aina on ne yöllä ne pikaisesti puettavat vaatteet ja käsilaukku selkeästi esillä. Passista mulla on kopio käsilaukussa ja sähköpostissa mutta originaali passi saa siinä tilanteessa jäädä säilöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin ne tilanteet onneksi on aidosti vaarallisia, mutta sitä ei tosiaan voi tietää kun hotellissa ollaan. Mulla oli ennen taskulamppukin mukana, mutta nyt luotan että kännykkä toimii taskulamppuna tarvittaessa.

      Poista
    2. En minäkään niitä pidä vaarallisena ja parempi on, että tekevät 1000 "turhaa" varoitusta ei vaarallisen tilanteen takia, kuin jättäisivät tekemättä yhden hälytyksen todellisen vaaratilanteen takia. Mun tapauksissa oli toisessa ollut oikosulku hotellin pesulassa. Ei varsinaista tulta, kuten jälkeenpäin saivat tietää, mutta savua. Toinen kerta liittyi jotenkin parkkihallissa olleeseen autoon mutten enää muista miten. Sekään ei suoranaisesti palanut mutta jotain siinä autossa oli palanut, mikä oli laukaissut palohälytyksen.
      Itse nukun rauhallisemmin kun olen varautunut ohjeistetulla tavalla ja siksi toimin näin. Nopeastihan sieltä pääsee pakenemaan vaikkei olisi niin varautunut pukeutumaan pikaisesti. Ongelmallisia ovat ne hotellivieraat, jotka ajattelevat sen olevan vaan joku vaaraton oikosulku pesulassa tms ja eivätkä jätä hotellihuonetta. Tai ne, jotka palaavat hakemaan kamojaan.. Tosin, ne hälytykset oli kyllä niin julmetun kovaäänisiä, että siitä melusta halusi paeta ASAP!

      Poista
  3. Kiitos tästä, tuli viikonloppuna oltua ns työmatkalla ja kerkesin tätä sen verran selata että villasukat ja paremmat "unihousut" päätyi mukaan - oli aivan paras! :)

    VastaaPoista