sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Raitaa ja neuletta

Tein taas löydön kaapistani. Tämä neulemekko on kolmisen vuotta sitten - ellei kauemminkin - kotiutunut kaappiini pidemmän etsiskelyn seurauksena. Tämä on yksi Lindexin yhteistyökampanjan tuotoksia. Muistan ensin viitanneeni kintaalla koko hössötykselle, mutta kun tarpeeksi monta kertaa tämä mekko hyppäsi silmille mainoksista ja aina vain näytti paremmalta, niin pitihän mun sitä ainakin testata. Helpommin sanottu kuin tehty.

Netistä ko. mekko oli loppuun myyty. Eikä ihmekään - olinhan hyvinkin myöhässä heräämiseni kanssa. Lopulta soittokierroksen jälkeen olin jo luovuttaa.. Kävelin muissa asioissa Sellossa ja päätin kurvata ihan vaan varmistamaan, ettei siellä olisi sittenkin etsimääni mekkoa. Ja kappas - löytyi!! Nähtävästi soittaessani, oli myyjä katsonut toista mekkoa, joka oli myös loppuunmyyty netistä. Olin innoissani. Mekko oli vielä kiva päälläkin, joten se pääsi muuttamaan meille.

Ensimmäisen kerran käytin mekkoa 7. hääpäivänämme. Oli normaali, arkinen  työpäivä, mutta mies kävi hakemassa minut kahden keskiselle lounaalle. Pientä romantiikkaa arjen keskelle. Aina kun pistän mekon päälleni, muistan tuon päivän :)


Kyllähän tämä hieman lyhyeksi jää, mutta rentoutin asua matalakantaisilla, hieman rennomman oloisilla saappailla.

Huom!! Tämmöinen kroppaa "nuoleva" mekko muuten vaatii alleen ehdottomasti tämän jutun mukaisen alusasun..

Mekko: Lindex
Saappaat: Ecco

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti