keskiviikko 20. tammikuuta 2016

50 sävyä harmaata ja villaa

Talvi ei tainnut tänä vuonna yllättää niinkään autoilijoita, mutta tämän blogin kirjoittajakuntaan se iski pahemman kerran. Siinä missä edellisessä postauksessa töitä paiskottiin lämpökengissä niin täällä kääriydytään mahdollisimman moneen kerrokseen villaa.


Paukkupakkaset tällä kertaa yhdistettiin viikon mittaiseen reissuun ja paniikissa kassiin maanantaiaamuna kasaantui lähinnä erilaisia harmaan sävyjä. Asun väriläikkinä kun tällä kertaa toimivat taskusta pilkottavat nenäliinat ja niistämisestä punainen nenä.

Talvikerrospukeutuminen johtaa ainakin itselläni helposti siihen, että tyyli on enemmän tai vähemmän muumimainen muotokieleltään. Vaikka nytkin päällä oleva villakankainen mekko ja neule molemmat laskeutuvat hyvin niin kerroksien väliin jää ilmaa sen verran paljon että lopputulos on muhkea, mutta toisaalta sitä lämpimämpi.

Itsellenihän nämä reippaamatkaan pakkaset eivät ole syy luopua helmoista. Villasilkkiset sukkahousut, kunnolliset pitkät saapikkaat ja polveen asti yltävä talvitakki pitävät menon riittävän lämpimänä. Kovilla pakkasille helmojen alle kiskaistaan villahousut. Parhaat villahousut saa ostettua mammojen alusvaatteisiin erikoistuneista alusvaateliikkeistä ja nämä ovat suunnilleen ikuisia, omani olen ostanu 20 vuotta sitten ja niillä mennään edellään. Helmojen kanssa tarkenemisessa myös tottumuskin on isossa roolissa. Kun on 20 vuotta kulkenut pääsääntöisesti helmoissa niin ei sitä oikein osaa muuta edes ajatellakaan.

Kuvassa tosin on sen verran lavastuksen makua, että niin paljon kuin pipoista tykkäänkin niin töissä en vielä ole kuitenkaan sisäpiposukupolveen liittynyt. Vaikka välillä kylmissä auditorioissa tekisikin mieli kiskoa pipo päähän. Vapaa-ajalla se pipo sitten onkin paljon enemmän jämähtänyt päähän myös sisätiloihin.

1 kommentti: