torstai 14. tammikuuta 2016

Paukkupakkasen kestävä untuvatakki

Kirpakat pakkaset ja korkeat nietokset (olipa runollista ;)) kirvoittivat ideoita takkiaiheiksi. Takkipostauksia on tulossa useampiakin tässä alkuvuoden mittaan.

Tässä nyt luottotalvitakkini. Tätä on käytetty niin juhlassa kuin arjessakin. Hankin tämän syksyllä 2009 (samaan aikaan ensimmäisten UGGieni kanssa), sillä oli luvattu kylmää talvea - vai hankinkohan nämä ensin ja sitten tulikin ensimmäinen kunnon pakkas/lumitalvi. No, kuitenkin - tarpeeseen tulivat kummatkin. UGGit pilasin jo vuosia sitten vesi-/räntäkelillä, mutta tämä takki porskuttaa edelleen.

En ole koskaan palellut tällä takilla. Huppu suojasi paljolta, joten pipoakaan ei tarvinnut tukkaa lässäyttämään. Lisäksi tämän kanssa olen voinut käyttää talvisinkin niitä mekkoja ja hameita, kun suojaa hyvin jalkojakin. Paukkupakkasilla olen saattanut pistää ihan tavalliset leggingsit lisäksi hameen alle, mutta muuten on hyvin pärjännyt.

Nyt rupeaa vaatekappaleella olemaan jo sen verran ikää, että en tiedä toimiiko enää yhtä hyvin (nykyään kuljen paljon omalla autolla, joten takki ei joudu tosipaikan eteen bussipysäkillä värjötellessä), mutta aiemmin en olisi tullut toimeen ilman. Nyt pitääkin pitää silmät auki, josko löytäisin vastaavanlaisen tämän seuraajaksi.

Pitkästä untuvatakista tulee helposti Michelin-ukko mieleen, mutta tästä ei niin sitä mielleyhtymää ihan heti tule - vai mitä mieltä olette? 



Muistakaa käyttää heijastinta!!!!


Takki: Esprit
Huivi: Louis Vuitton
Pipo: Burberry
Kengät: Ecco

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti