maanantai 7. joulukuuta 2015

Vanhan mekon uusi mahdollisuus

Yllättävän hyvin löytyi tämän päivän mekko. Esikoinen herätti aamulla neljän jälkeen, enkä saanut enää sen jälkeen unta. Viikonlopun turvotukset, vähiin jäänyt uni ja megalomaaninen tatti otsassa suorastaan huusi väljää mukavuusmekkoa, mutta kuinkas sitten kävikään.

Heitin jalkaan vyötärökorkuiset sukkikset ja alusmekon ja siirryin vaatehuoneeseen. Jostain oudosta syystä tartuin taas tähän mekkoon (monesti kokeilen ja palautan takaisin henkariin odottamaan seuraavaa kertaa) ja sehän sopi. 

Aiemmin ongelmana on ollut tuo vyö, jonka pitäisi tulla lantiolle, eli minulle kapeimmassa kohdasta noin 5 cm alemmaksi - eli täysin väärään kohtaan minulle. Lisäksi olen testannut tätä korkealle tulevien sukkahousujen kanssa ja ne hieman häivyttävät vyötäröä (tosin estävät myös sen vyötäröpainauman tulemisen) ja mekon vyö on hakeutunut siihen minulle ei-niin-imartelevaan kohtaan mahakummun päälle.

Nyt siis sukkahousut "merkkasivat" vyötärökohdan oikeaan paikkaan ja nostin hieman yläosaa rennosti pussimaisemmaksi (ei kovin hyvin näy tässä turhan hyvän ryhdin takia) ja kiristin vyötä pykälällä. Ja sen pituinen se.

Kaulaan pistin vielä sydän-riipuksen.



Mekko on yksi monista huuto.net-ostoistani. Yhteen aikaan hankin kaikki Nansoni käytettyinä - parhaat mallit ja kuosit tuntuivat silloin löytyvän vanhoista mallistoista. Nykyään kaapista löytyy useampiakin tuoreista mallistoista hankittuja.

Mekko: Nanso
Kengät: Ecco
Koru: House of Elliot
Sukkahousut: Lindex
Alusmekko: Change

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti