perjantai 18. joulukuuta 2015

Tapahtuipa kerran Marimekolla..

Tässäpä päivänä eräänä piti ihan vaan pistäytyä kokeilemaan yhtä (tai paria) mekkoa Marimekon liikkeeseen, kun liikkeen ohi viipotin.

Reissu onnistui yli odotusten. Tai no. Siinä meni veronpalautukset. Löysin yhden mekon (sitä mitä olin jo edellispäivänä verkkokaupassa klikkaillut ostoskoriin) lisäksi kaksi muutakin mekkoa (joita olin kyllä Marimekon mainoksesta sillä silmällä ihaillut).  Onneksi en tilannut ko. mekkoa netistä, sillä olisin tilannut väärän kokoisen. Ihailin mekkoa päälläni peilistä ja myyjä pohti ääneen, että voisin kokeilla pienempää kokoa. Ja sehän istui :)

Olin jo kyseisen mekon päättänyt ostaa ja ajattelin vain kokeilla muutamaa muuta mekkoa - ihan vain, jotta saan mekot pois kummittelemasta päästäni. Ja vimpula sentään. Kaksi muutakin istui kuin valettu ja olin päätösten edessä. Tässä vaiheessa myyjä teki kyllä hyvin työtään ja kertoi mekkojen mitoituksen muuttuvan hieman kevätmallistossa, eli kun on löytänyt hyvän mallin, niin kannattaa käyttää tilaisuus nyt hyväkseen. Keväällä tilanne voi olla toinen. 

No, kirjoituksen alusta voi jo päätellä miten tässä kävi. Rahan menon lisäksi muuta negatiivista en reissusta löytänyt. Tässä kaksi käytössä olleista ostoksistani - kolmatta pantataan jouluun.

Molemmissa kuosina pikku suomu.



Yllä olevaa mekkoa en ehkä kovin virallisiin tilaisuuksiin laittaisi. Menee enemmän rennon puolelle. Kesällä näen itseni käyttämässä tuota hihat käärittyinä ja kivat sandaalit jalassa.



Tämä mekko on samaa mallia kuin aiemmin esittelemäni oranssi mekko. Tykkään siitä, että mekko ei ole tyköistuva, vaan on suora malli. Mustavalkoiseen on kiva yhdistää värikäs huivi. Tämä asu menee jo smartista ja hillitymmän asusta saa jättämällä huivin kokonaan pois.

Jatkossa pitää taas keskittyä siihen mitä kaapista löytyy, eikä juoksennella tekemässä heräteostoksia - oli ne sitten kuinka ihania tahansa ;)

Marimekko vaatemerkkinä jakaa mielipiteitä aika jyrkästikin. Itse antauduin merkille hieman vahingossa - mutta nyt voin myöntää olevani koukussa.. 

Onko sinulla tiettyjä vaatemerkkejä, joita löytyy kaapista enemmänkin ja joiden liikkeistä/hyllyiltä löydät itsesi silloin tällöin haahuilemasta?



Mekot ja huivi: Marimekko
Kengät: Ecco
Sukkahousut: Lindex










4 kommenttia:

  1. Mua vähän harmittaa etteivät Marimekon mallit vain tunnu istuvan itselleni ollenkaan :(

    Mutta tosi kivoja löytöjä sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli myyjää on uskominen, niin keväällä mallien mitat hieman muuttuvat, josko silloin onnistaisi?

      Kiitos. olen itsekin tyytyväinen. Tietysti tässä joulun alla huomasin ko. mekkojen tulleen alennukseen - tosin osasta oli koot loppu, joten ei pidä turhaa harmitella ;)

      Poista
  2. Tuossa alemmassa näkyy hyvin, miten eri jutut toimii eri kropalla. Itse jos laittaisin tuollaisen suoran mallisen mekon, se vaan korostaisi kokoani. Hoikemmalla ihmisellä taas näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin. Tuossakin on hilkulla, että onko lantiosta liian tiukka, silloin pussittaisi tuo vyötärö tosi pahasti. Nyt pitää mun pitää vaan näpit irti suklaasta, niin ettei takapuoli levene liikaa ;)

      Poista